Re: IMF ja IPCC

*Selailin tuossa liki 2v. takaisia juttujani mehiläiskadon vääjäämättömästä mekanismista. Täytyy sanoa, että vaikka silloin näytti monesta olevan ampiaiskato vain minun esittämä ennakointi, niin ei totta tosiaan sitä ole enää -08 keväällä. No joo huomman sen aikuisista ennakoinneistani ei tarvitse korjata mitään. Niin on kato räjähtänyt silloisesta 30% nykyiseen 90% sukupuuttorajaan. Nyt aletaan päästä kiini faktoista myös mehiläiskasvattajaliiton kaltaisissa tahoissa. Parisen viikoa sitten puheltiin nolla havannoista Suomessa, nyt aletaan myöntämään, ettei kaukana olla ikuisesti kadonneista pölyttäjistä Einsteinin ennakoimalla tavalla!

Miten kaikki tämä yksinkertaisesti on mahdolista tapahtua ja näin pienessä ajassa? Muutama rivi mehiläisitä kirjasta "Eläinten maailma". Mesipistiäisten heimo (Apidae) on laaja. Siihen kuuluu ainakin 12 000 lajia, jotka ryhmittyvät noin 300 eri sukuun. Suomessakin on tavattu yli 200 mesipistiäislajia. Ne polveutuvat petopistiäisten kaltaisista kantamuodoista, jotka ovat ruvenneet hankkimaan ravintonsa kukkien antimista, medestä ja siitepölystä. Useimmilla on tuuhea karvapeite ja erityisiä keruuelimiä, joilla siitepöly saadaan kulkemaan pesään."

*Tässä tuli yksi aivan keskeinen yhteinen tekijä. Eli kaikille nyt sukupuuton partaalle hävinneille lajeille on keskseistä tarve kulkea päivästä toiseen vaihtelevista ruokailupaikoista äärimmäisen tarkkaan alkupistepesäänsä. Eli suomentaen kyky suunistaa ilmiömäisen tarkasti on keskeistä. Kun tuntee hyönteisten heikon näkökyvyn kauemmas ymmärtää tästä mangneettikenttätuntemusten äärimmäisen stabiiliuden olevan käytännössä elinehto. Eksyt kerran pois tutuilta lentoradoiltasi, ja katoat elämästä! Miksi yhteysn pesään on kaikki kaikessa, kirja jatkaa.

"Monet mehiläiset elävät yksittäin. Emo laatii pesän, munii munat sinne ja hoitaa jälkeläisensä. Niitä sanotaan yhteisellä nimellä erakkomehiläisiksi. Toiset elävät yhteiskunnittain. Ja juuri näiden yhteiskuntamehiläisten keskuudessa voidaan todeta hyönteismaailman moninaisimmat, ihmeellisimmät ja tarkoituksenmukaisimmat vaistojen ilmiöt. Näitä yhteiskuntamehiläisiä ovat kimalaiset ja varsinaiset mehiläiset (Apis mellifica). Ne on tunnettu jo ammoisista ajoista kotieläimenä."

*Eli nykyinen sukupuuttokatastrofi on TOTAALISEN UNIIKKI erityisuhka jota koskaan ihmiskunnan aikana ei ole sattunut! Huomatkaa nyt hyvät lukijat, että mehiläisten tauoton maapallolla olo om kestänyt punkkeineen, tauteineen viruksineen kymmenet vuosimiljoonat! Pesän parven koko on 30 000- 50 000. Kaikki lisääntyvät vain yhdestä kunikattaresta riippuvaisina. Mehiläiset hakevat meden helposti jopa 13km matkalta, mikä kertoo niiiden ilmiömäisestä suunnistuskyvystä takaisin maan magneettikenttää ja aurinkoa apunaan käyttäen. Mesikuorma saattaa painaa puolet ruumiin painosta. Lentonopeusan 25km/h. Matkalainen joutuu usein levähtämään paluulennoillaan ja laskeutuessaan levähtämään se usein lopen uupuneena putoaa veteen ja hukkuu.

*Tämä tieto on seuraava tarkkaavaiselle tärkeä tieto. Eli hukkuneita mehiläisiä emme edes normaalissa vuodessa näe, vaikka hukkuminen on vaersin yleistä miljoonille pörriäisille. Miksi niitä sitten ei näe? Kuten jo alkujaan sanottiin mehiläinen kuormineen on varsin raskas, karvainen ruumis imaisee vettä, vasu täynnä veteen uppoavaa sokerimettä ja pienet siivet eivät kelluta kuten perhosilla usein näkee. Jälleen tärkeä vinkki. Liki kaikki mehiläiset väsyessään siis HUKKUVAT upoten veden alle! Vielä pitää ratkaista syy siihen miksei lento päädy pesään vaan jatkuu nykyään miltei aina edelläkerrottuun hukkumiseen. Jos laskemme todennäköisyyksillä huomaamme, että mehiläinen kyllä pärjää hyvin jos merkkerinä käyttämänsä mangneetikenttävakiot paikallistasolla pysyvät tarkoin vakiona.

*Kyyhkyjen tapaa löytää tarkoin lakkaansa takaisin vaikka pimeässä on pidetty ilmiömäisen tarkkana. Toki ihminen kompasseineen kykenee paikantamaan pohjoisen ja lähetessään mangneettista pohjoista kykenee jopa tästä kulmasta arvailemaan suurinpiirteisiä etäisyyksiä leveyspiiristä napaan mangneettineulan kallistuskulmasta. Eli Italialainen kompassineulan balanssoinnin vastapaino on täysin eri, kun Suomessa. Mutta ihminen ei osaa päätellä pituuspiiriä. Mutta kyyhkysen ja pölyttäjä osaa ja varsin ilmiömäisesti se kykenee tunnistamaan asuinpaikkansa hiuksenhienoja kotialueensa malmioiden, rautajuoneitten, vesistöjen aiheuttamia sormenjälkimäisiä poikkeamia ja seuraamaan niitä noin 2m peruslentokorkeudessaan. Mehiläisen elinehto on pysyä tällä korkeudella jolloin pakopaikka kasvustoon on mahdollisissa hyökkäyksissä saavutettavissa, mutta toisaalta lentoestekasvusto on jo vähäistä ja esim. tuulisuus ei haittaa. Kukkien peruskorkeus vaikuttaa toki myös tilanteeseen. JUURI tämän korkeuden mangneettianomaliat se alusta asti tarkoin opettelee. Tärkeä vihje taas. Eli jos mehiläinen lentää väärässä lentokorkeustasossaan koko alue muuttuu sille täysin vieraaksi myös maan mangneettikenttäsormenjälistään ja tapahtuu kohtalokas eksyminen. Mehiläinen pitää lentokorkeusvakionsa niinikään lentäen niin, ettei poikkea seuraamaansa sormenjälkimangneettiviivalta alas kuin syömään, lepäämään ja ei halua ylemmäs lintujen yms.saaliiksi.

*Mutta kun 100km korkuisessa íonosfäärikentässä säteilyenergia synnyyttää lisäionisaatiota ja alkaa muuttamaan ja taivuttamaan maan pinnan herkkää mangneettikenttää pallopinnastaan suoremmaksi ajautuu sitä seuraava mehiläinen kohtalokkaasti liian korkealle ja eksyy, suorastaan hukuttavan kuolettavin seurauksin. Suunnistuskyky on elinehto ja sen menetys täyskatastrofi eläimelle, joka on täysin riippuvainen yhteisöpesänsä suojasta, ruokahuollosta joka yö. Mehiläisen sairastuessa ja siitä heiketessään edellä kerrotusta syystä paluu pesälle tarkoittaa sitä, että kaiki kynnelle kykenevät mehiläiset kuolevat pesiinsä puhdistajamehiläiskyyditettäviksi. Ei kuten tässä nyt esiintyvässä mehiläiskadon ilmiössä, josta ei pesästään kuolleena pois siivotuista mehiläislöydöksistä ole ollut tietoakaan. Esim punkkien ja virustyen uuvuttamien pesien suulla on kasapäin kuolleita. Tässä ilmiössä EI!

  • Myös kimalais- ja kukkakärpästen kaltaisten kato on hämmästyttävän täydellistä v.2007-2008. Miten ihmeessä myös tällaiset pesistään riippumattomat täysin eri sukupuun omivat kärpäseläinryhmät kärsisivät samalla tavalla kuin mehiläispesät? Luonto kun on tässä pyrkinyt juuri siihen, ettei kaikki keskeisimmät pölyttäjät altistu samoille taudeille. Eikä toki altistu, koska kyse on tyystin eri geeniperimän kantajista. Mutta kaikille näille on tärkeän yhteistä muistaa ja tunnistaa joka yön jälkeen missä päin elinehdon kukkaniityt sijaintipaikastaan sijaitsee. Eikä yön ruuuatta viettävillä värjöttävillä edes kukkakärpäsillä ole varaa eksyä suunistusmangneettikentistään. Tutkaili tilannetta sitten miltä suunnaltan tahansa huomaa kyllä miksei edes kahden vuoden aikana maailman mikään mehiläistutkijaryhmä ole päättänyt kadon syyksi viruksia, punkkeja tai vastaavia hometauteja. Koska ei tunneta sairastuneita kiinni saatuja tai edes tautilastoja joka iskisi kerrallaan näin tyystin erilaisiin lukuisiin sukupuihin. Tai että selittäisi miten silmittömällä nopeudella ilmiö kattoi koko maapallon eläimistöt. Syyn on siis pakko olla jotain normaalibiologien mikroskooppeihin ja kasvatusalustakokeissaan vuosien aikana kiini saamaton tekijä. On ollut suorastaan mahdotonta löytää yhteisselittäjää tällä lähestymisellä.

*Esim. Suomen viime talven pesintäepäonnistumisia selitti punkien osalta vain Porin satunnaiset löydökset 98% on mehiläisliiton johtajan mukaan edelleen täysin käsityskykynsä ulkopuolinen mysteeri! Aika hurja myöntö Ari Seppäseltä, joka vain viikko aiemmin kielsi koko ilmiön rantautumisen maahamme. Nyt järkyttyneenä hän viesti S.K-lehdessä 05.2008 lopulla peräti

90% koko Suomen pölyttäjien massatuhosta vailla vertaa! On varsin mielenkintoista seurata jatkossa milloin jatkuvasti karsiintuvista syistä jää jäljelle se yksi. Jo keväällä -07 Suomesssa YK:n kokouksessa huomioitu ja kiusallisen sitkeänä selityksenä vakuuttanut ydinvoimaloitten alati kasavava yläionisaation aiheuttama muuten terveitten mehiläisten eksymiskato on ainoa varteen otettava kylmä fakta!
Reply to
Kaiser
Loading thread data ...

PolyTech Forum website is not affiliated with any of the manufacturers or service providers discussed here. All logos and trade names are the property of their respective owners.