SCSI Raid ohjain

Ilmastointimysteerio.
Nyt kuin olin päässyt jäljille siitä mekanismista joka kätketään ydinvoimalan systeemeihin näköjään aivan kylmästi, aloin pohtimaan
mielessäni useita kummallisilta tuntuneita tapauksia ydinvoimalan starttaamisten alkuajoilta. ASEA:n työläisiltä olin saanut kuulla erään varsin kummallisen väittämän ja turvaohjeen. Henkilö oli sitä mieltä, että viimeistään noin vuosi ydinvoimalan käynnistymisestä eteenpäin olisi syytä oman turvallisuutensa vuoksi vaihtaa muihin elossa pitävimpiin hommiin. Kysyttäessä syytä moiseen, hän vältellen lisäkeskusteluja oli vain kuitannut, että olisi syytä seurata alkuaineiden kulkeutumista ydinvoimalan poistoilman piipun ns. "pyyhkäisytuloksissa"? Kyseiseltä oli tivattaessa irronnut senverran lisätietoa, että nimenomaan kromista on puhe. Myöhemmin olen sitten selvitellyt taustoja myös tästä tarkemmin. Sanotaan tähän aluksi tukitietona, kromi kuuluu siihen erityisen haitalliseen alkuaineryhmään, jota pitkäaikainen säteily eroosioi voimalaitoksen rakenteista. Kromin kemikalisaatiomyrkkyinä tunnettu on mm. pelätty 6-arvoinen kromi. Joka on vaarallinen mm. kyvystään aiheuttaa syöpää. Ja sen kulkeutumismekanismi nimenomaan ilmastointiin on lähinnä tieto siitä, kuinka pitkällä voimalaitoksen "yleissäteilytausta" on kyennyt jo vakiintumaan.
Normaalilla työläisellä ei toki ole edes teoreettista mahdollisuutta saada moista selville, mutta TVO:n laboratoriossa kyllä näitä salaisia pyyhkäisykokeita alusta asti kyllä tehtiin. En halua sen tarkemmin kertoa tähän henkilöiden nimiä, mutta kun tämä etenevä kriittinen kromilöytö aikanaan sitten mitattiin, lähti saman tien ydinvoimalasta tilanteen tietäneet ja siitä selvillä olevat harvat. Kuvaavaa tässä vaiheessa oli, että henkilö, joka joutui tähän savupiippuun hakeutumaan joutui käyttämään rajua suojavarustusta tiedon kromiatomeista tultua julki. Moninkertaista suojahaalaria ja hengityssuojaimia ja vastaavia oli siitä päivästä asti pakko käyttää. Joten oli mitä ilmeisintä, tämä kromin mystinen kulkeutuminen, juuri kuten ennakoitiin ei ollut mikään jonninjoutava heitto. Vaan ydinvoimaloissa oli herännyt henkiin jotain salattua ja kuoletettavaa keskuuteemme. Siitä päivästä lähtien ei juuri ollut halukkaita tähän jokavuotiseen perushuoltokeikkaan vaihtamaan piipun ns. lentovaloja. Jollain tasolla kaikki vaan tiedosti kyseessä ei ollut mikään harhakuva vaarasta. Mutta mikä vielä tässä vaiheessa hämmästytti, oli mistä mekanismista moinen voisi johtua?
Ehkä tähän on sopivaa kertoa vastaavantyyppinen sen aikuinen episodi myös laitoksen nimenomaan ilmastointiin liittyvään tapaukseen. On todella kummeksuttava havaita että juuri ilmastointi on niin keskeinen tekijä. Sillä on koko laitosalueella musertava perusominaisuus. Kun liikkuu ydinvoimaloiden sisärakennuksissa ja erityisesti tietyissä huoneissa huomaa äärimmäisen meluisan ja vastenmielisen, suorastaan pyörremyrskymäisen ilmanvaihdon käytännössä kaikkialla. Ihmeteltävintä on siinä, että tuuletusta ei moisissa mitoissa milläänlailla lämpö- saati hapetussyistä niin massiivisena tarvita. Ihmisiä teknisissä tiloissa ei ole kuin satunnaisesti. Samoin jäähdytettävänä ei usein ole kuin satunnaista tekniikkaa, mutta aina läsnäoleva hatun päästä repivä ylettömän suuri ja meluisa ilmastointi. Niin siitä ei pääse juuri missään laitoksen 1500 huoneissa eroon. Sitten sen seuralaisena on eräs vielä oudompi tekijä. Kun menee laitoksen sisäosiin aamuvirkkuna, ei siellä tarvitse olla kuin reilun tunnin, niin raukeus iskee. En siis tarkoita mitään normaalia kyllästymistä, vaan totaalista energian katoa elimistöstä. Olen joutunut sen kymmenet kerrat raahaamaan melkein jalattomaksi käyneitä raavaita ja hyväkuntoisia alle 20v kesäharjoittelijoita näistä huoneistoista. On liki mahdotonta ymmärtää sitä, miten virkeä elimistö voi silmissä rojahtaa jo reilun tunnin sisällä niin veltoksi, ettei työkaveri saa juuri sanaa suustaan.
Olen tätä useasti tuuminut ja kysellyt aiheesta myös laitoksen ylemmiltä. Vastaus on mitäänkertomaton ja yleensä vedotaan tiloissa pidettävän "turvallisuussyistä" alipainefaasia ja muut läpinäkyvää. No sanomatta on selvää, että halusimme alkuaikoina saada puhaltimia pitemmän työn tehdessämme seisokkihuolloissa pois. Vaan aina tylysti sanottiin, ettei millään käy. Koskaan muuta ei selitelty. Kun kysyi ulko-ovien aukipitämistä hapen saamiseksi, sama kiertelevä vastaus. Kun ei käynyt , niin ei käynyt. Ihmettely omassa mielessä vain kasvoi. Kyllä tähän nyt liittyi jotain aivan ymmärryksen ylittävää ja ennen kaikkea äärimmäisen tarkoin salattua. Jotain sellaista, joka tietona on elintärkeää saada selvitettyä itselleen. Jokin asiassa mätti ja pahasti!
Vielä eräs varsin keskeinen muistelus. Myös laitoksen ilmastointiin kytkeytyvä. Olin laitoksella tekemässä rutiininomaisia vuosihuoltoja. Tällä kertaa tehtäväkenttiini kuului käydä läpi työkavereineni puhaltimien kunnossapitotarkastuksia ja muita perushuoltoja laitosrutiinihuoltoina. Ei siinä mitään olihan laitteistot tuttuja ja kiva saada myös uusia kokemuksia ja vaihtelua puuduttaviin perusrutiineihin. Puhallinkoneistot ovat luonteeltaan massiivisia miehenkorkuisia monimetrisiä sähkömoottorikäyttöisiä meluisia yksiköitä. Niitä huollettiin miehenmentävistä peltiluukuista. Rutinoituneesti siis aamulla kyselin ja selvittelin mistä ja milloin saisin katkaista aina kyseisen ilmanvaihtokoneen käyttösähköt mennessämme koneiden sisään. Silloin sain kuulla lauseen jota en koskaan unohda. Aina, ihan aina oli painotettu, että ehdottomasti joka tilanteessa kun laitteita huolletaan on kaikki sähköt katkaistava. Tätä päivää ennen turva-ajattelu oli tässä täysin ehdoton. Sähköt katkotaan ennen huoltoa pois. Nyt kuin salama kirkkaalta taivaalta oli tullut laitospäälliköiltä ehdoton vaatimus. Koneet huolletaan e h d o t t o m a s t i käyvinä!
Siinä vaiheessa luonnollisesti kieltäydyin moisesta hengenvaaraan asettumisesta, niin itseni, kuin työkaverieni osalta. Koska en tässä vaiheessa saanut selkeää vastausta hämilleen menneeltä työnjohtajaltani edes tivattaessa, sanoin soittavani aina valvomoon sammuttaessani kyseisen puhallinkoneiston. Saavuimme työpaikalle ja soitin, juuri kuten olin ilmoittanut aina katkaistessani kyseisen laitteiston. Hetken aikaa kaikki meni rutiinisti ja hommat tulivat tehtyä. Mutta siinä vaiheessa, kun aloimme käydä läpi nimenomaan valvomon puhallinlaitteistoja alkoi kuulutuksesta kaikua vaatimus ilmoittaa toistamiseen tehdystä irtikytkennästä varsin käskevästi. Ilmoitettuani toimenpiteen koordinaatistot ja syyn siihen vaadittiin ilmastointikojeistojen välitöntä takaisinkytkemistä. Kummastelin jo tässä vaiheessa miten on mahdollista, että useiden rinnakkain samaan ilmastointikanavaan puhaltavien flektien yksittäispysäytys ei muka olisi mahdollista? Nimittäin aina oli myös TVO:n kursseissa korostettu miten jo yksi ainokainen rinnakkaislaite takaisi jopa kriisin sattuessa turvallisen prosessin etenemisen. Aina juuri tähän asti oli korostettu, ettei yhden, kahden, tai peräti kolmen rinnakkaislaitteen poistumisella käytöstä olisi mitään vaaraa turvallisuuden kannalta. Saati muun prosessinhallinnan vaikeutumisen osalta. Ja nyt yhtäkkiä sanottiin jo yhden koneiston hetkellisen huoltoseisokki aiheuttaa turvavaaran! Olin ällikällä, huomasin myös viimeistään tässä vaiheessa miten totuus ja koulutusmateriaali oli irti toisistaan. Tottakai jätimme huoltoseisokkikierroksemme tekemättä ja palasimme perin kummalisin tunnoin majapaikkaamme. Eteemme oli kuin väläyksenuomaisesti kohonnut jotain ennennäkemättömän uhkaavaa ydinalaan liittyvää.
Kyselin vaisulta työnjohtajalta asiaan liittyviä taustoja ja peräti merkillisiä juonikäänteitä. Mitään selkeää raportointia en itse asiassa koskaan saanut. Tiedustelin ponnekkaasti myös sitä miten edes teoriassa voidaan vaatia henkilökunnan suorittavan moisen kamikazehuollon. Eikö edes työturvavaltuutetulla, tai pääluottamusmiehellä ollut mitään sanottavaa? Ainoa vaikutus tilanteelle oli kun sain siirron sellaiselle työpaikalle jossa en joutunut vastaavaan rupeamaan. Myöhemmin kyselin miten ylipäätään kukaan voi huoltaa hengenvaarallisesti ilmastointilaitteet, niin vastattiin vaan yliolkaisesti ettei ole minun murheeni. Sen verran sain jälkikäteen kuulla, että koneet siitä lukien tosiaan huollettiin henkeä pidätellen ja käyvinä! Uteliaisuuteni heräsi ja päätin selvittää mistä moinen hysteria ja suunnaton pelko ilmastoinnin kohdalla perimmältään kertoi. Sain, kuin sainkin selvyyden laitostoimittaja ASEA:n osaajilta, että kyseessä oli varsin tarkoin varjellun ydinlaitossalaisuuden tietoinen pimittäminen henkilökunnalta. Jos tieto vuotaisi julkisuuteen, sen esittäjää kohtaisi irtisanomiset ja vastaavat sanktiot! Mistä oli perimmältään kyse? Ydinvoimaloiden ilmastointiin liittyy mekanismi, joka vaatii tauotonta ilmanvaihtoa kaikissa niissä tiloissa, joissa edes vähän on säteilyenergiaa. Eli turbiinisalit ja reaktorihallit, asiassa kaikki "tekniset tilat" henkilöstökonttoritiloja ja valvomoa lukuun ottamatta pitää olla tauottoman ilmahuuhtelun piirissä. Sain kuulla miten pahimmillaan jo noin 15 min ilmastointikatkos saattaa kyseiset tilat radioaktiivisiksi ja niin kova säteily niissä silloin jo on, että syntyy hengenvaaraa. Jos esimerkiksi näistä teknisistä tiloista ilma virtaa väärinpäin valvomoon, niin henkilöstö on välittömässä kuolemanvaarassa!
En millään saattanut ymmärtää mekanismia, jossa ei säteilydosimetri edes näyttä mitään muuttaa noin nopeasti ilman niin vaaralliseksi, että hengenlähtö konkreettisesti on mahdollista. Tämä oli joko törkeä vale, tai sitten joku ei ymmärtänyt, mitä puhui. Mutta koska tilanteessa sain työpaikanvaihdoksen selityksittä osakseni ja kun huomioin laitospäällikön ylireagoinnin huomasin osuneeni johonkin täysin siihenastisen ydinkäsityskyvyn ylittäneeseen totuuden sisältävään miinakenttään. Siitä päivästä asti olen suoraan sitoutunut selvittämään tätä, ehkä koko nykyfysiikan tarkemmin varjeltua salausvyyhtiä. Täytyy sanoa jos olisin alusta asti tietänyt sen kaikki seurannaiset ja juonenkäänteet, niin ehken olisi koskaan ryhtynyt selvitystyöhön. Työhön, jonka seurauksena tämä edessä oleva äärimmäisen salatun ydinsalaisuuden Bandoran lippaan aukaisu sitten vaikeuksien jälkeen onnistui! On suorastaan uskomatonta, miten juuri tästä tapauksesta sai alkuunsa se mekanismi, joka toi päivänvaloon vähittään 60v ajan äärimmäisen tarkoin varjellun salaisuuden. Jonka varjelemiseksi on perustettu mm. IAEA:n kaltaisia ydintiedon levityksen estäviä maailmankattavia organisaatioita, mutta eipäs tässä vaiheessa paljasteta enempää. Seuratkaamme eteenpäin, miten kaikki mysteeristä porras kerrallaan alkoi raottua. Haluan lisätä tähän, sain myöhemmin kuulla, että minut nimenomaan haluttiin tähän ratkomaan jo pitkään hiertänyttä työturvallisuusdilemmaa. Ja sain kuulla, miten varsin selkeästi päänavaukseni jälkeen koko ilmanvaihtoflektien huoltorutiini muutettiin sellaiseksi, että laitteita alettiinkin vain kuulustelemaan laakerien kunnon varmistukseksi. Vain pysähtyneet laitekokonaisuudet tehdään virrattomaksi korjaamisensa ajaksi. Eli olin tehnyt tehtäväni ja sain kontolleni entistä vaativampia työvastuukenttiä.
Add pictures here
✖
<% if( /^image/.test(type) ){ %>
<% } %>
<%-name%>
Add image file
Upload

Polytechforum.com is a website by engineers for engineers. It is not affiliated with any of manufacturers or vendors discussed here. All logos and trade names are the property of their respective owners.